lauantai 20. huhtikuuta 2013

Elämä täynnä tekemistä...

Moi kaikki! On ollut niin kiire, etten ole ehtinyt edes miettimään blogiin kirjoittamsta, mutta onneksi nyt löytyi vapaa hetki. Ajattelin nyt kirjoittaa ihan vaan kuulumisia ja viimepäivien menoja.

 Eilen (perjantaina) koulu starttasi onneksi vasta 09.35 joten sain nukkua hieman pidempään kuin muina aamuina. Meillä oli perjaatteessa ihan normaali päivä, mutta minä ja Saara emme paljoon normaaleilla tunneilla ollutkaan, sillä me kuulumme koulun lehtikerhoon. Lehti menee painettavaksi ensi keskiviikkona ja meillä on ensiviikolla tet, joten jutut joka lupasimme joskus tehdä, pitää olla valmiita siihen mennessä. Juttuihimme tarvittiin paljon haastatteluja ja koska haastatteleminen oli jäänyt hieman viimetinkaan, mei käytimme koko koulupäivän siihen. Jäimme jopa hieman koulun jälkeenkin haastattelemaan. Illalla kävimme läpi perheeni kanssa kirpputoritavaroita (olemme menossa sunnuntaina myymään vanhoja lastenvaatteitamme ja lelujamme) sekä katsoimme Voice of Finlandia.
  Tänään lauantaina mulla on ollut vapaasäestys (piano) ja sitten me mentiin Helsinkiin kiertelemään. Etsin kevät-takkia ja farkkuja ja molemmat sain! JEE!!!!  Tän illan pitäis olla ihan rauhaisa. Huomenna on se kirppis ja muusta ohjelmasta en tiedä/muista. Ensiviikolla olen menossa äitini koululle tet:iin (työ elämään tutustuminen). Se on ala-aste. Katsotaan nyt mitää siitäkin viikosta tulee:D

♥:llä Iina

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Miksi ihmiset tekevät blogeja

Mitä ideaa blogin kirjoittamisessa on? Mistä tietää että joku oikeasti lukee tätä?
Bloggerin sivuilla pystyy stalkkaamaan oman bloginsa lukioita, mekin näemme sieltä että tätä blogia on katsottu tasan 580 kertaa. Niiden tietojen mukaan näille sivuille on jostain syystä eksynyt myös kuusitoista amerikkalaista (tai sama amerikkalainen kuusitoista kertaa), 13 saksalaista, muutama espanjalainen ja joitain ranskalaisia ja venäläisiä. Näämme jopa että millä laitteilla blogia on katsottu, vaikka sillä ei ole mitään väliä.
 
  Valitettavasti bloggeri ei osaa kertoa sitä ainoaa asiaa mikä meitä kiinnostaa eli: Lukeeko tätä kukaan? Mistä me tiedämme että onko kukaan lukenut tätä vai ovatko kaikki vain vahingossa eksyneet tänne googlettaessaan esimerkiksi uutta kakkureseptiä pihajuhliin ja poistuneet heti huomattuaan, että täältä ei sellaista löydy?
Tietenkin jos ihmiset kommentoisivat jotain joskus niin tietäisimme että joku lukee tätä, mutta kuka nyt kommentoi koskaan mitään (en minä ainakaan). Sitä aina ajattelee että kyllä joku muu kirjoittaa jotain, ei minun varmaan tarvitse...

  Todennäköistä kuitenkin on että meidän aktiivisin lukija on joku kavereistamme (mooi🙋!)

Ny loppukevennykseksi laitan tähän kuvan  lastenvaunuista jotka ovat täynnä sipulia: