Tässä pari päivää sitten hipoi pakkaslukemat kolmeakymmentä miinusastetta ja minä vaelsin kouluun puoli kahdeksalta aamulla (niin kuin aina) ja sitten vielä odotin tunnin alkua muiden kanssa ulkona, niin kuin ala-asteella aina odotettiin, koska tällä hetkellä meidä koulu on homeelta paossa parakeissa. Ei kiva. Tunto lähti varpaista kauan ennen kuin opettaja tuli avaamaan ovea.
Jos tästä paleltumisesta pitää jotain hyviä puolia etsiä, niin yksi niistä on että onneksi ei ainakaan ole kesä. Onhan se kesän lämpö ja aurinko ihanaa, mutta kylmällä säällä voi kuitenkin vielä laittaa lisää vaatteita, liian kuumalla säällä tulee jossain vaiheessa pisteeseen kun ei voi enään ottaa enempää vaatteita pois. Ja talvellakin on tavallaan aika kaunista ja kivaa, kun kaikki puut on kuurassa ja kimaltelee auringossa. Silti kesällä haaveillaa talvesta ja talvella kesästä ja keväällä syksystä ja syksyllä keväästä.
Tavallaan olisi helpompaa jos olisi aina tasaisesti lämmin keli ja tavallaan se olisi järkyttävän masentavaa. Näin kerran dokumentin televisiosta jossa austraalialaiset lapset "pulkkailivat" eli laskivat jäälohkareella alas vihreää nurmikkoista mäkeä ja kertoivat kuinka he eivät ole koskaan nähneet lunta. Se oli surullista.
Nyt yritän vain nauttia tästä jäisestä ilmastosta, koska tiedän jo valmiiksi että kun ensi kesänä kerrostaloasuntomme kuumenee saunaksi toivon vain että talvi tulisi äkkiä ja että ilmaston lämpeneminen olisi vain vitsi.
Kuulemisiin
❤:lla Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti