tiistai 8. tammikuuta 2013

Moi kaikki (jos siellä on ketään)!

Aloitimme tässä nyt tämän blogin kirjoittelun, toivottavasti tästä tulee jotain. Meillä on ollut tässä viime vuosien aikana tekeillä monenlaisia projekteja, esimerkiksi muutama elokuva ja lehti (ja monta muuta juttua) ja lähes mikään niistä ei ole koskaan valmistunut, suurin osa on jäänyt vain hyviksi yrityksiksi. Sen takia tämä bloggausprojekti voisi onnistua, koska tämä ei oikein voikkaan tulla valmiiksi. Eipä ole kyllä ennen tullut kirjoiteltua blogia, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Joka tapauksessa ajattelimme laittaa tänne kaikenlaista hauskaa, koska meidän oli hankala keksiä mitään varsinaista aihetta josta molemmat olisivat niin kiinnostuneita, että voisivat kirjoittaa siitä ja kumpikaan ei halunnut tehdä täysin omaa blogia. Siitä syystä tästä blogista löytää valokuvia, tarinoita ja kaikkea muuta maan ja taivaan välistä! Ja niin kuin sanoin jo aikaisemmin, vaikka molemmat tykkäävät kirjoittaa, bloggaaminen ei kuitenkaan ole kummallekaan meistä kovin tuttua eli ei kannata hämmentyä jos jompikumpi/molemmat mokailevat vähän tässä alussa:)

Mahtavaa uutta vuotta kaikille, ottakaa rennosti ja pitäkää nuttura löysällä:D

2 kommenttia:

  1. Tosi kivalta vaikuttaa yhteisblogi! ite tehtiin kavereiden kanssa yksityinen yhteisblogi mut jotenkin sen pitäminen vaan jäi :/

    http://mmilya.blogspot.fi <- saa tulla moikkaamaan ja liittykää ihmeessä lukijaksi jos tykkäsitte! (:

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tykkäsit :)
    Pitää käydä kattomassa toi sun blogis:D

    VastaaPoista